WEEKEND FESTIVAL

Kuten useammat lukijoista tiesikin, olin Weekend Festivaaleilla. Nämä olivat elämäni ensimmäiset festivaalit, ja ne eivät sujuneet niin hyvin kuin luulin. En edes tiedä mistä aloittaisin, ja uskon että useimmat teistä tietävät festareilla tapahtuneen - media on uutisoinut kyseisestä festarista. 

Lähdin kohti Espoon Luukkia ennen neljään. Matkalla sinne siskoni meinasi monta kertaa repiä silmämunansa irti, ja ymmärrän täysin - bensavalo päällä, ruuhkassa kököttäminen eikä juomista ollut saatavilla. Tämä ei ollut paras tapa aloittaa iltaa, mutta uskoin koko ajan että paikan päällä asiat on toisin. 

No, oli ne toisin mutta ei ne hyvin olleet. Kun saavuimme Jumalan seläntaakse, keskelle ei mitään aloin miettimään että tästä illasta ei seuraisi hyvää.

Kun menimme Shellin ohi ja näimme pellon, jonka läpi käveli satoja ihmisiä, päätimme että jään tässä pois. Kävellessäni festarialueelle, kello oli about viisi joten soitin ystävilleni ja kysyin missä he olivat tulossa. Hmm...he olivat vielä keskustassa. No, mä sillä aikaa tapoin aikaa; kävin morjenstamassa kaveria joka oli Coca-cola-pisteellä töissä. 

Menin tämän jälkeen NRJ lavan eteen sillä Skrillex oli alkamassa alle tunnin päästä. Täytyy myöntää että olin kuullut vain pari kappaletta kyseiseltä DJ:ltä, joten en ollut varma mitä kyseiseltä keikalta olisi tullut odottaa. Kohta olikin enää 3 minsaa ja keikka oli alkamaisillaa, ja silloin yritiin soittaa kavereilleni - ei verkkoa. Voi perhana. Skrillexin jälkeen menin sisäänkäynnin läheisyyteen soittamaan, jos sieltä olisin saanut paremmin yhteyttä kavereihini, mutta ei - verkko oli jumissa. Siinä samalla eräs suloinen lukijani tuli moikkaamaan, joka oli hävittänyt kaverinsa joten päätimme hengailla yhdessä ja metsästää samalla hänen kaverinsa. Minä samalla pommitin ja pommitin kaverini puhelimeen...

Meinasi tulla epätoivo. Onneksi sentään lukijani löysi kaverinsa - minä päätin mennä sisäänkäynnille katsomaan jos kaverini olisivat olleet siellä mutta turha toivo. Kellon ollessa lähelle 9, näin viestin jonka olisi pitänyt saapua useita tunteja sitten ja siinä luki että kaverini olivat 11km päässä festarialueelta. 

Kun kello oli 9, menin NRJ lavan lähettyville sillä David Guettan oli tarkoitus aloittaa. Onneksi löysin kaksi kaveriani, jotka olivat myös hengailemassa siellä - päätimme hengailla yhdessä sillä oli luovuttanut jo tyttökavereideni suhteen - en tulisi löytämään heitä. Onneksi Guetta pelasti illan, mutta pitkän soiton jälkeen helvetti pääsi irti kun yli 20 000 lähti pois festarialueelta. Voi luoja - kävelimme monta kilometria vihdintietä, kohti Helsinkiä. Onneksi meitä tultiin hakemaan jostain tien reunasta, ja pääsin kotiin. 

// Here are some picture's from the Weekend Festivals where I was last weekend.

DAY 1 


These photos were taken with my Nokia N9.



Perjantain jälkeen en tiennyt menisinkö sinne, vaikka odotinkin Hurtsin ja Sebastian Ingrosson esiintymistä. Perjantaista oli vain jäänyt niin paska maku suuhun - ymmärrän että monilla oli mennyt perjantai huonommin kuin minulla, mutta minulla on oikeus mielipiteeseen (valittaa).

Aamulla en tiennyt millä kyydillä pääsisin paikan päälle, sillä siskoani oli turha kysyä kuskaamaan, ja ystävieni kyyti oli täysi, jonka ymmärsin sillä he eivät edes olleet paikallisia, joten heillä oli eri kyyditys.  Onnekseni löysin FB:n sivuilta ilmoituksen, jossa etsittiin matkustajia minibussiin, joka veisi porukan Luukkiin. Kyseinen bussi oli lähdössä rautieasemalta tunnin päästä, ja minä olin juuri tullut suihkusta. Nopsaa täytyi miettiä vaatetus ja muut asiat ja lähteä kohti keskustaa. Kerkesin juuri ja juuri paikalle.


Matka sujui nopeaa, ja ennen kuin tajusimmekaan, olimme jo Luukissa. Menin parin tytön kanssa, jotka olivat olleet samassa bussissa, jonottamaan porteille ja parikymmentä minuuttia myöhemmin ystäväni saapuivat, jotka minun oli pitänyt nähdä jo perjantaina. Oli ihana nähdä heitä, ja oli siinä kertomista kaikesta mitä perjantaina oli tapahtunut.


Kaikki oli hyvin, ja menimme fiilistelemään Jukka Pojan tahtiin. Olo oli mainio. Festaripäivä meni nappiin, ja pääsin jopa ystävieni kyydissä kotiin. Kiitos Hurts ja S.I, ja tietysti ihanalle seuralle. Ja ainiin Theolle, jolta sain toisen valkoisen ruusun (ensimmäinen nappasin jäähallilla olleelta keikalta).


Tietenkin olen pettynyt järjestelyihin ja yms, mutta asioille ei voi enää mitään. Toivon kuitenkin että oikeus voittaa, ja että nimettömät järjestäjät oppisivat viime viikonlopusta. Täytyy sanoa, että jos esiintyjät eivät olisi olleet niin hyviä, olisi koko festari ollut suurempi fiasko mitä se loppupeleissä oli.



DAY 2





Cardigan: My grandmother's old
Bikinis: Gina Tricot
Maxi skirt: Romwe.com
Ankle boots: Ellos
Bag: 2nd hand
Hat: Pimkie
Sun glasses: 2nd hand
Necklace: H&M
Lipstick: Topshop in Tease

18 comments:

  1. Anonymous8/20/2012

    saanks mä varastaa (kopioida) ton yhen meiän kuvan :) t. mari

    ReplyDelete
  2. Great pics ,thnks for sharing!
    i love your maxi skirt
    kisses

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much dear! xx

      Delete
  3. Samoilla linjoilla ehdottomasti! Esiintyjät ja täydellinen ilma todella pelastivat muuten hieman mönkään menneet järjestelyt. Meidän kohdalla kaikki kuitenkin meni ihme kyllä melko nappiin, eikä tarvinnut erityisemmin jonotella tms, mutta harmitti kyllä todella paljon niiden puolesta, joilta menivät esiintyjät täysin sivu suun huonojen liikennejärjestelyjen takia. Toivoa sopii siis, että rahoja palautettaisiin, sillä nin uskomatonta tuo touhun joiltain osin kyllä oli!

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toki pitää muistaa että tuollaiseen tapahtumaan täytyy lähteä aikasin liikenteeseen, mutta ei sitä ruuhkaa voi estää. Harmitti kuulla ihmisiltä kun he olivat juosseet Skrillexin viimeisen biisin aikana itkusuorassa kuuntelemaan viimeisen biisin. Toivon että jotain korvauksia tulee niille jotka tulivat alueelle tosi myöhään. En ymmärrä miksi yksi pääesiintyjistä eli Skrillex esiintyi jo kello 18 kun taas Cheek esiityi paljon myöhemmin. Tosi typerää.

      xx

      Delete
  4. That second item is amazing, so stylish yet so comfortable. You look fab!

    www.studdedkisses.com

    ReplyDelete
  5. Hassua, mutta tuolla ylhäällä tuo sumuinen kokovartalokuva! Parhaita kuvia mitä susta on otettu! Jotenkin tosi hieno! :D Filmikuvamaisuutta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Ville! :) xx

      Delete
  6. Great festival photos!
    Your 2. outfit is so nice :)

    xx Timna
    timnalovescouture.blogspot.com

    ReplyDelete
  7. eikä, oon niin kateellinen sulle. Oisin niin halunnu päästä noille festareille ! :) Upeita kuvia, sun tyyli on niin ihana <3!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, olihan tuolla kivaa mutta älä oo kateellinen sille että perjantai oli aikomoinen fiasko. Ja kiitos, on kiva kuulla että tyylini kolahtaa! <3 :) xx

      Delete
  8. Anonymous8/21/2012

    Meiltä jäi Hurts näkemättä kun ei todellakaan menty enää lauantaina... Ei energiat enää riittänyt kun oltiin valvottu sen yöllisen ruuhkan takia sit yhteensä reilusti yli 24 tuntia... :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voihan kökkäre. Harmittaa ihan sikana niiden puolesta, jotka eivät lauantaina tulleet paikan päälle. Itsekin olin tosi väsynyt koska olin vasta 2 aikoihin kotona. Aamulla olo oli darrainen eikä mieltä löytynyt aluksi lähteä, mutta onneksi lähdin, mutta en viitsi sen enempää siitä hypettää ettei niille jotka eivät olleet paikalla tule huonompi mieli. Toivotaan että järjestäjät oppi tästä jotain. :) xx

      Delete

Thank you so much for your comment! xx